Seuran kokous heinäkuussa 2017

Terveiset seuran kokouksesta

Kerronpa tässä tarinan, mitä tapahtui Kariojien sukukokouksessa Kestilässä 1.7.2017. Siellä oli tällä kertaa aika vähän väkeä monien yhteensattumien takia. Saimme myös kuulla uutisen, että sihteeri Konsta Karioja ja puheenjohtaja Kielo Karioja eivät enää haluaisi jatkaa pestiään. Tämä oli yllätys suurimmalle osalle kokousväestä. Niinpä sitten alkoi arpominen, että kenestä tehdään puheenjohtaja, ja kuinka ollakaan arpa lankesi minulle. Olin täysin valmistautumaton tehtävään ja aika ymmälläni sen edessä.

Kun nyt kuitenkin olen tähän tehtävään suostunut, niin yritän kyllä parhaani, mutta pyytäisin siihen jäseniltä apua ja tukea. Minuun voi ottaa yhteyttä myös sähköpostin välityksellä  (as.komulainen(ät)meili.fi). Hallituksen jäseniin saa yhteyden osoitteessa hallitus(ät)karioja.fi. Sukuseuran sääntöjen mukaan seuran tarkoitus on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta suvun keskuudessa sekä tehdä sukuseura- ja sukututkimustyötä tunnetuksi.

Suvun vaiheita on jo selvittänyt ansiokkaasti Kauko Kariojan pitkäaikainen tutkimustyö, jonka tuloksena syntyi kirja Carjalaisesta Gestin kautta Kariojaksi. Siinä on aika kattava esitys suvun vaiheista 1600–1700-lukujen vaihteesta Jooseppi Karjalaisesta lähtien aina 10. sukupolveen asti. Nyt kirjan painos on jo loppunut ja sen tietojen ajan tasalle saattaminen on ajankohtaista. Tätä tehtävää on lupautunut hoitamaan varapuheenjohtaja Pentti Karioja.

Nykypolville näistä tavoitteista on varmaan tärkeintä edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sukuseura voi toimia yhdistävänä tekijänä eri puolilla maata tai maailmaa asuvien suvun jäsenten välillä. Vaikka sukuseuran viralliset kokoukset pidetään kolmen vuoden välein, on seura järjestänyt yhteisiä tapaamisia joka kesä. Toivoisin, että useammista sukuhaaroista osallistuttaisiin näihin tapaamisiin.

Seuran nettisivuilla on tarinapankki, johon voi kirjoittaa omia juttujaan. Ei meidän tarvitse ottaa näitä asioita niin juhlallisesti, vaan pienetkin jutut ovat tervetulleita. Joku vanha valokuva voi antaa aiheen pieneen tarinaan. Nettisivuja hoitaa edelleen Konsta Karioja. Meillä on myös oma facebook-ryhmä nimellä Kariojan sukuseura. Sielläkin suvun jäsenet voivat tuoda esiin omia ideoitaan, löytää kauan kadoksissa olleita serkkujaan tai muita sukulaisia. Olisipa mukava kuulla tarinoita esim. henkilöiltä, jotka asuvat joko väliaikaisesti tai pysyvästi ulkomailla. Myös oman lähisuvun vaiheet ovat historiaa.

Laulun sanoin: ”Näin kun yhdess ́ ollaan, niin tullaan tuttaviksi…”

Aino Komulainen, sukuseuran pj

Sukukokousen osallistujat. Kuva Erkki Ojanaho.