Lapset tarvitsevat esikuvia ja sellaisina he näkevät usein aikuiset ihmiset. Lapset löytävät heistä käyttäytymismalleja – niin hyvässä kuin pahassa. Kun tupakointi oli ennen varsin yleinen tapa nimenomaan miesten keskuudessa, löysivät lapset siitä helposti aiheen miesten matkimiseen. Rajoja oli kokeiltava. Niinpä minäkin muistan, olin silloin seitsemänvuotias, kun me neljä veljestä iältään viidestä yhteentoista vuoteen jouduimme isän yllättämäksi itse teosta. Olimme tupakalla jäniskömmössä. Tuon kömmön olivat vanhemmat veljeni jonakin edellisvuonna kyhänneet elättijäniksen katokseksi saunan seinustalle. Siellä me viikarit olimme, sauhuttelemassa vastanlehtiä omatekoisilla piipuilla ja sanomalehteen käärittynä sätkänä. Varsinaista tupakkaa meillä ei ollut minkä vuosi keräsimme saunasta kuivia vastanlehtiä, joita käytimme tupakkana. Kömmön harvan seinän läpi pössysi varmaan vahva savu, kun isä tuli hakemaan kaivosta juottovettä hevoselle. Kuului vain hätääntynyt huudahdus ja sitten lähestyvien, kiireisten askelten töminä, kun hän lähti kiirehtimään savun lähteelle. Matka ei ollut pitkä, ehkä vain runsas kymmenen metriä. Meidän säikähdyksemme ei ollut varmaan vähäisempi. Siinä oli nopeasti päätettävä jäänkö vai lähdenkö. Kyllä uhkakuva jopa piiskauksesta oli sen verran todentuntoinen, ettei sitä jäänyt mielellään odottelemaan. Pienimmästä päästä alkaen pakenimme suinpäin paikalta. Vain vanhimmalla meistä, joka itse ei polttanut ollenkaan, oli kanttia jäädä puhutteluun. Hän toimi tilaisuudessa vain tulen tarjoajana ja otti nyt vastaan hätääntyneen isän moitteet. Me varsinaiset tupakoitsijat tiesimme rikkoneemme sääntöjä sen verran, että sisälle menoa kannatti ehkä viivytellä. Kun mahassa alkoi kurnia jo nälkä, oli sinne kuitenkin vääntäydyttävä. Kun sitten viimein olimme sisällä ja isä saapui töistään iltaselle, oli hänen ensimmäinen kysymyksensä: “No, onkos ne tupakkaukot syöneet.” Puheen sävy ei ollut vihainen, joten se helpotti valtavasti. Lopulta asiasta selvittiin vain vakavilla nuhteilla. Myös paikalle jäänyt, vanhin meistä, oli selvinnyt nuhteilla, ehkä kuitenkin kiivaammilla. Vaikka tapaus ei täysin estänytkään tupakkakokeiluja myöhemmin, oli se muistutus siitä, että perheessä ei katsella ainakaan lasten tupakointia hyvänä tapana.
Kauko Karioja