Inkoon Dråsan kylässä sijaitsevan kesäasuntomme lähellä sijaitsee yksi Suomen historian merkittävimmistä ja erikoisimmista paikoista – Mustion linna upeine rakennuksineen ja valtavine, patsain koristettuine puistoineen.
Nuoren sukulaistytön vierailun kunniaksi päätimme käydä itsekin ensi kertaa siihen tutustumassa. Se kannatti. Monet Suomen historian tapahtumat saivat aivan uutta valaistusta.
Kuulimme, kuinka linna oli rakennettu vuonna 1560 perustetun, Suomen ensimmäisen rautaruukin ympäristöön. Ja kuinka Linderin suku oli useiden sukuolvien ajan hallinnut ja kehittänyt aluetta. Ja kuinka esimerkiksi Suomen ensimmäiset autot hankittiin nimenomaan Mustioon.
Kolmasti oli Linderin suku linnan menettänyt – ja kun nykyinen omistaja Magnus Linder joulukuussa 1985 osti sen takaisin suvun haltuun, kolmasti on linna puistoineen myös suvulle palautunut.
Kuulimme tarinan marssalkka Mannerheimin suuresta rakkaudesta, häikäisevän kauniista Kitty Linderistä, joka vastasi kieltävästi marsalkan kosintaan ja kuoli yksinäisenä ja rutiköyhänä. Kuulimme myös tarinan maamme ensimmäisestä naisasianaisesta, linnan isännän puolisosta, joka jo 1880-luvulla julkaisi kirjan naisten oikeusien puolesta.
Hänen poikansa oli Hjalmar Linder, aikaan Suomen ylivoimaisesti rikkain mies, joka kansalaissodan jälkeen keväällä 1918 puhui punaisten ja valkoisten välisestä sovinnosta tavalla, joka kävi hänelle erittäin kalliiksi. Valkoinen Suomi ei hänen sovinnollisuuttaa suvainnut, häntä arvosteltiin ja uhkailtiin. Hän muutti maanpakoon Ruotsiin, möi kaiken omaisuutensa, tuhlasi sen muutamassa vuodessa, ja kuoli oman käden kautta kaukana kotimaasta.
Kolme kruunupäätä – Ruotsin kuningas Kustaa III ja Venäjän tsaarit Aleksanteri I ja Aleksateri II – olivat saaneet kunnian viettää yönsä linnan harvoin käytetyssä arvovieraiden makuuhuoneessa. Mutta oli siellä yöpynyt muutama muukin.
Heti sotien jälkeen Mustion linna ei ollut suvun omistuksessa, vaan siellä koulutettiin Suomen Punaisen Ristin ohjauksessa nuoria sotasokeita pajun punonnassa ja harjojen valmistuksessa. Tuosta ajasta Mustion linnan opas, iäkäs rouva, kertoi paljon ja puhui kunnioittavasti.
Oppaan kertoman mukaan arvovieraiden makuuhuoneessa nukkui tuohon aikaan poikkeuksellisesti myös viisi sotasokeaa. ”Mutta hehän olivatkin toki arvovieraita”, opas muistutti. Hän näytti suurennettua mustavalkoista valokuvaa, jossa linnan kurssilaiset – nelisenkymmentä henkeä – oli koottu päärakennuksen portaille ryhmäkuvaan.
Tunnistin hänet heti, keskellä kuvaa, vaaleassa kesäpuvussa. Oppaan ja koko ryhmän täydelliseksi hämmästykseksi totesin: ”Ja tuossa on minun setäni”. Opas kysyi nimeä, mihin vastasin; ”Hän on Toivo Karioja”. Opas
kertoi, että kaikista Mustiossa kurssin käyneistä sotasokeista elossa on enää 11 henkeä. Poismenneiden joukossa on myös Kariojan Topi, joka kumpujen yöstä kävi näin erikoisella tavalla tervehtimässä vanhimman veljensä vanhinta tytärtä.
Kielo Karioja