Sukutapaaminen Pihkalan Maalaiskartanossa 21.8.2021

Vuoden odotuksen jälkeen päästiin lopulta kokoontumaan Pihkalan Maalaiskartanoon Kestilässä. Koronan takia edelliselle kesälle sovittu tapaaminen jouduttiin siirtämään vuodella eteenpäin. Pihkala tarjosi meille hienot puitteet kokoontua väljästi entisessä 40-lehmän navetassa ja päärakennuksen ruokasalissa, josta avautuu näkymä Siikajoelle. Siikajoki on ollut aikanaan tärkeässä roolissa alueen asuttamisessa. Se on tarjonnut reitin mereltä sisämaahan. Pihkalaan oli saapunut eri puolilta Suomea 15 henkeä. Ohjelmassa oli kahvittelua ja ruokailua. Lisäksi tietenkin arpajaiset, jossa kaikki arvat voittavat. Parasta antia oli kuitenkin Ari Kolehmaisen pitämä esitelmä Skypen välityksellä. Hän kertoi miten DNA-testeihin perustuva sukututkimus edistyy Jaakko Kariojan (s. 1826) isälinja osalta. Jaakon jälkeläisiä kannustetaan ottamaan FamilyTree DNA:n tarjoama serkkutesti DNA-aineiston täydentämiseksi. Pentti voi tarvittaessa auttaa testin ottamisessa ja lähettämisessä. FamilyTree DNA:n testi on siitä hyvä, että se tarjoaa mahdollisuuden analyysin laajentamiseen ilman uuden näytteen ottamista. Kolehmaisen esitys löytyy sukututkimus -välilehden takaa Kariojan sukuseuran webbisivuille http://www.karioja.fi/sukututkimus/ . Webbisivuille halutaan lisää vanhoja kuvia ja kuviin liittyviä tarinoita. Tarinaosastosta löytyy uusi juttu Katri Sakon (os. Karioja) vaiheista.