Anttilan perhe

Anttilan perhe

Aino muistelee

Kuva on otettu juhannuksena 1946. Kuvassa ovat vasemmalta oikealle: Pauli, Martti, Matti, Annikki, Toivo, Tauno, Toini, Taimi, isä ja äiti. Eturivissä opaskoira Arpan vieressä olen minä ja sitten Veikko ja Kauko. Olen kuvassa 5-vuotias, joten en paljon muista tilanteesta. Sen kuitenkin muistan, että pojat kiusoittelivat minua. He virnistelivät, että Aino se tietenkin laittaa sormen suuhun. Minua harmitti se, ja päätin antaa takaisin. Minulla oli mielessäni kuva hienosta naisesta, joka diivailee ja laittaa sormensa sirosti poskelle suun viereen. Ja niin minä tein. Sormi ei siis ole suussa, vaan fiinin naisen tavoin poskella!

Kuvassa on vanhempieni Sofia ja Matti Kariojan perhe täydellisenä juhannuksena 1946. En tunne tarkemmin kuvanoton taustaa, mutta luulen, että vanhempani ovat halunneet koota perheen yhteiseen kuvaan sodan jälkeen onnellisena siitä, että kaikki ovat säilyneet hengissä. Kaksi veljeäni ja isäni olivat sodassa ja äiti sai tulla toimeen pienempien kanssa kotona. Suuri suru kohtasi kuitenkin perhettä, kun Toivo-veli haavoittui ja menetti näkönsä. 

Kauko jatkaa

Kuva on otettu kolmannen serkun laatikkokameralla. Minä muistan, että se olisi ollut tämä sama serkku Paavo Taipaleenmäki, mutta Martti väitti eläessään, että ottaja olisi ollut Heimo Leinonen. Kamera oli kuitenkin Paavon. Itsestäni muistan, että minulla oli jalassani isän tekemät yksipohjaiset ja tervatut lapikkaat. Housut olivat äidin kutomaa pellavahurstia ja pusero vuotta vanhan äidin päällystakin vuoresta tehty. Kaikki oli kotitekoista aina pellavan viljelystä alkaen. Äiti myös ompeli itse nuo housuni ja puseroni. Silloin oli puutetta kaikesta, mm. pojhjanahkaa ei saanut mistään, ja siksi isä joutui tekemään lasten pieksut yksipohjaisina.

Aino kommentoi

Äitihän ompeli kaiken itse. Minun mekkoni ainakin on hänen ompelemansa. Eiköhän Annikin, Taimin ja Toininkin mekot liene hänen käsialaansa? On siinä ollut valtava työ kaiken muun huushollin pidon lisäksi.