Sukututkimus

Karioja sukunimi

Karioja nimen alkuperä liittyy Kestilän kunnan Kestilän kylässä sijaitsevaan Karioja-nimiseen maatilaan R:no 31. Pohjalaisen tavan mukaan tilan asukkaita kutsuttiin talon nimellä ja niinpä 1840 -luvulla tilalla asuneet Pehr (Pekka) Kärki (s.11.11.1799) ja hänen vaimonsa Greeta Sofia Gesti (s.11.4.1799) saivat tai ottivat Kariojan sukunimekseen. Greeta Kestin pojasta Jaakosta (Jacob) suku on sitten haarautunut Kestilässä eri kylille ja muualle ympäri Suomea. Suvun jäseniä asuu Suomen lisäksi nykyisin ainakin Ruotsissa, Englannissa, USA:ssa ja Kanadassa. Elantonsa suvun jäsenet saivat 1800-luvulla maasta ja tyypillisistä maaseudun ammateista. Myöhemmin 1900-luvulla yhteiskunnallisen kehityksen myötä suvun jäsenten koulutustaso nousi ja niinpä heitä löytyy nykyisin kaikilta yhteiskunnan tasoilta. Vaikka Kariojia työskentelee vakituisesti tai tilapäisesti kaikilla mantereilla ja miltei kaikentasoisissa työtehtävissä, ovat suvun juuret syvällä kotimaan mullassa.

Jaakko Reetanpoika Karioja

Jaakko Reetanpoika Karioja (10.2.1826 – 19.3.1891) löytyy torppari- ja mäkitupalaisten luettelosta. Hän asui metsänvartijana perheineen vuonna 1835 perustetussa Näpännivan torpassa, joka oli kruunun metsätorppa Kestilän Mulkuan kylässä (Rivinperällä). Torppa oli ollut hänen isäpuolensa ja äitinsä hallinnassa ainakin 1840-luvuna alusta saakka. Jaakon parhaan miehuuden aikana Kestilän oma seurakunta oli muotoutumassa samoin kuin kunnallinen itsehallinto. Jaakko oli rakentamassa muiden talollisten ja torppareiden mukana mm. Kestilän kirkkoa ja pappilaa. Jaakon vaimo oli Elsa omaa sukua Laakko. Heillä oli 8 lasta: Iikka, Jaakko, Antti, Heikki, Bieta, Matti, Kustava ja Kaisa. Jaakon sukupuu on esitetty alla olevassa kuvassa.

Jaakko Kariojan sukupuu.

Iikka (3.3.1849 – 20.12.1928) toimi metsänvartijana ja asui perheineen Kestilän Rivinperällä Mulkunjoen varressa vanhempiensa jälkeen Näpän (Näpännivan) valtion metsätorppaa. Iikka palkittiin v.1908 Oulun läänin Talousseuran toimesta Utajärven piirissä ”kehotuspalkinnolla” yhdeksäntoista muun viljelijän joukossa. Hänet valittiin vuonna 1894 kolmivuotiskaudeksi lisäjäsenenä kunnallislautakunnan. Vuonna 1908 Iikka teki Näpän torpasta viimeisen ”torpan kontrahdin” 25 vuodeksi. 1920-luvulla hän saattoi lunastaa torpan itsenäiseksi tilaksi.

Jaakko (20.3.1851 – 8.12.1922) toimi ainakin rakennusmestari Wikmanin renkinä Myllykosken tilalla. Siellä ollessaan hänet palkittiin mm. Oulun kilpa-ajojen yhteydessä 21.3.1878 Hevosystäväin seuran toimesta huolellisena hevosenhoitajana kymmenen markan palkinnolla. Vuonna 1885 Jaakko osti Iisakki Karppiselta 7/64 osuuden Ranta-Kestin talosta N:o5 Kestilästä. Omistuksen siirrosta on ensimmäinen lainhuuto tehty 03.09.1886. Asuttuaan talossa vuoteen 1891 hän myi osuutensa kiertokoulunopettaja E. A. Zeppeliinille ja siirtyi viljelemään vaimonsa vanhemmiltaan perimää Keräsen tilaa hiukan alempana Siikajokivarressa. Hänen neljä ensimmäistä lastaan löytyy seurakunnan lastenkirjasta Ranta-Kestilän talon kirjoista. Ennen kuolemaa Jaakko eli halvauksen vammauttamana. Jaakon vaimo oli Johan Ali-Keräsen ja hänen vaimonsa Huldan tytär.

Antti (Andes) (4.10.1853 – 3.5.1902) rakensi Kestilässä Kössärin torpan kielloista huolimatta ensin Mulkuanjoen eteläpuolelle valtion maalle. Perimätiedon mukaan hän sanoi: ”Ainahan se on mies perheelleen talon saanut rakentaa” Hän ei kuunnellut varoituksia ja talo oli siirrettävä pois. Hän sai Rivin talosta torpan paikan joen vastakkaiselta puolelta nykyiseltä Kössärin paikalta, johon siirsi talonsa. Alkuperäisellä paikalla on edelleen havaittavissa maakellarin paikka. Nykyisessä pihassa on alkuperäisestä asuinrakennuksesta uudelleen salvostettu aitta ja joen takana pellon keskellä puiden varjossa Antin rakentama heinälato. Antin kuollessa häneltä jäi 9 lasta. Vanhin oli jo 21-vuotias ja jo naimisissa, mutta nuorin vasta vajaan 3 vuotta vanha. Kössärin torppa säilyi ilmeisesti perheen jonkinlaisena tukikohtana. Hilma tyttärenmentyä naimisiin vuonna 1908 hän otti miehensä Anskarin Moisasen kanssa torpasta vastuun vuoteen 1916 saakka. Antin sisar Kaisa tarjosi Levälän talossa turvaa joksikin aikaa kolmelle nuorimmalle. He kolme olivat Lyyti, Matti ja Väinö – kaikki alle 8-vuotiaita. Lasten äidin toimista ei tarkemmin ole tietoa, mutta tilanne vaati varmasti häntä työskentelemään piikana paikoissa, joissa lasten mukana pito oli mahdotonta. Lapsista nuorin eli Väinö oli vähän myöhemmin enonsa Juho Mattilan hoivissa ja auttelemassa häntä hänen omistamassaan Kestilän nahkimossa Kestilänkosken rannalla. Antti Karioja kuoli poikansa Matin kertoman mukaan Oulussa umpisuolenleikkaukseen. Antin Kaisa-tyttären tyttären Lyyti Savilammen mukaan leikkaus suoritettiin ”kuvevian” (nivustyrän) vuoksi.

Heikki (14.9.1856 – 12.1.1905) muutti Tyrnävälle 28.08.1882. Hän toimi maatiloilla renkinä vuosipalveluksessa. Hän kuoli tapaturmaisesti putoamalla 12.1.1905 klo 2 Tyrnäväjoen törmältä lohjenneen lumikinoksen mukana kaksi syltää alas, jolloin mukana ollut jäätuura lävisti hänen oikean reitensä ja painui mahaan 11 tuumaa, kuten sanomalehti Louhi 19.1.1905 numerossa 8 sivulla 2 kertoo. Lehti kertoo edelleen, että Heikki veti itse tuuran pois haavasta ja käveli kilometrin kotiinsa. Hän kuoli kuitenkin 11 tuntia myöhemmin hän Oulun lääninsairaalassa.

Pieta (1.3.1859 – ?) oli polioinvalidi lapsesta saakka. Hänen sisarentyttärensä Lyyti Savilammin kertoman mukaan hänet hoidettiin Kaisa-sisaren luona Levälässä ja Jaakko Hurskaisen (”Ahon ukko”) luona Ahon talossa sekä lopulta jossakin Hyvölänrannan talossa, josta ei ole tietoa. Siellä Pieta kuoli joskus 1900-luvun ensikymmenluvuilla.

Matti (4.8.1861 – 5.5.1927), torppari Kestilässä.

Kustavasta (8.8.1964 – 27.5.1866) kuoli lapsena eikä hänestä ole enempää merkintöjä.

Kaisa (25.05.1867 – ?) syntyi Näpännivan torpassa ja toimi emäntänä Levälän tilalla Kestilässä. Hänen kummeikseen merkittiin Hovin torppari Jaakko Karioja Saara vaimoineen sekä Johan Myllykangas ja Greta Mäläskä. Miehensä kanssa hän osti Levälän tilan v.1904. Miehensä ollessa alkuvuosina Amerikassa hän hoiti taloa ja vastasi perheestään vanhimpien lastensa avulla. 1930-luvun puolivälissä Kaisan terveys petti ja hän halvaantui. Kaisan syntymävuonna 1866 kesä oli koko pohjolassa tavattoman sateinen. Se johti siihen, että peruna- ja juuressato jäi saamatta. Sato mätäni peltoon. Myös viljasato jäi murto-osaan normaalista ja oli heikkolaatuinen. Syysviljat jäivät sateiden vuoksi kylvämättä. Kun valtiovallan taholta paremmin kuin vasta perusteilla olleen kunnallishallinnonkaan taholta ei saatu apua, oli suurien väkijoukkojen lähdettävä kerjuulle henkensä pitimiksi. Tämä levottomuus tuntui väistämättä tavalla tai toisella myös Kaisan perheessä. Seuraava kevät 1867 oli kylmä ja kesän tulo myöhästyi. Jäiden lähtö järvistä tapahtui monilla seuduin vasta kesäkuulla. Toukokuun keskilämpötila esim. Helsingissä oli 1.8 astetta. Vaikka keskikesä oli lämmin, tuli hallasyyskuun alussa ja sato myöhäisistä kylvöistä jäi vähäiseksi ja huonolaatuiseksi. Seurauksena oli turvautuminen edelleen pettu- ja muuhun korvikeleipään. Kerjäläisten määrä lisääntyi entisestään. Jo edellisenä vuonna nälkää kärsineen väestön nälän ja sairauksien aiheuttama kuolleisuus lisääntyi rajusti. Noin 20 % väestöstä menehtyi. Pelastus tuli vasta seuraavan vuoden 1868 hyvän sadon myötä. Vielä tämänkin jälkeen taudit tekivät tuhojaan heikentyneen väestön keskuudessa. Näiden ns. ”suurten nälkävuosien” kuolleisuutta suurempi kuolleisuus luonnonkatastrofin johdosta on valtakunnassa ollut vain ns. ”suurten kuolonvuosien” aikana vuosina 1695-1697, jolloin arvioidaan väestöstä kuolleen 25-30%.

Perhetietojen päivitys

Auta meitä pitämään sukukirjan tiedot ajantasalla.

Lataa tiedonkeruulomake seuraavasta linkistä:  perhetiedot

Lähetä täytetty ja allekirjoitettu lomake osoitteeseen:

Pentti Karioja

Kastellinkaari 11 as.1

90230 OULU

Sähköposti: pentti (at) karioja.fi

SUKUTUTKIMUSEN REKISTERISELOSTE

Lataa dokumentti linkistä:

Sukurekisterin tietosuojaseloste – 2018